Ryhmä Länsimäessä ei saanut odotettua suosiota, joten sen osalta kokeilu on ohi. Se ei tarkoita, etteivät ihmiset olisi arjessaan ainoita aikuisia, että sinä olisit ainoa. Kyllä muitakin on. Vertaistuki ja ajatustenvaihto tekisi hyvää. Onneksi voi liittyä samanlaista arkea elävien ryhmään ja osallistua, melkein-tavata, kellonajoista riippumatta ja riippumatta siitä, ettei talon lopulta hiljennyttyä jaksaisi lähteä minnekään vaikka mahdollisuuksia joskus olisikon.

Joko sinä olet liittynyt ryhmään? Vinkkaa samassa elämäntilanteessa olevalle kaverillekin.